Etusivu » Koulutustarjonta » Käsityöntekijä



Käsityöntekijän ammattitutkinto -
uusi tapa tunnustaa käsityötä ammatikseen tekevän ammattitaito


Valmistava koulutus
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa
tammikuusta 2009 toukokuuhun 2010
Osaamiskartoitukset alkavat marraskuussa 2008

Käsityöntekijän ammattitutkinto on uusi tutkinto, jonka perusteet on hyväksytty vuosi sitten. Tutkinnon perusteisiin voi tutustua Opetushallituksen www-sivuilla. Tutkinto on tarkoitettu eri käsityöalojen ammattilaisille.

Käsityöntekijä

Käsityöntekijällä tarkoitetaan käsityötä ammattimaisesti ja kannattavasti tekevää ammatinharjoittajaa, yrittäjää tai käsityöyrityksen työntekijää. Käsityöntekijä voi tarjota tuotteita, palveluita tai työsuorituksia. Tuotannossa käytetään usein myös koneita, mutta ei yhtä laajasti kuin massatuotannossa, ja yrityksen tuotesarjat ovat melko pieniä. Tuotteen viimeistelyssä käsityön osuus on merkittävä.

Tutkinto soveltuu esimerkiksi artesaanille tai työssä oppineelle kädentaitajalle, joka haluaa kehittää ammattitaitoaan ja saada osaamisestaan arvostetun todistuksen.

Tutkinnon osat ja ammattiala

Käsityöntekijän ammattitutkinto muodostuu kolmesta pakollisesta tutkinnon osasta, jotka ovat:
1. Tuotteiden suunnittelu
2. Tuotteiden valmistus
3. Käsityöyrityksen tuotanto ja liiketoiminta.

Tutkinnon suorittajan ammattiala määritellään henkilökohtaisessa näyttösuunnitelmassa. Ammattiala merkitään myös tutkintotodistukseen, kohtaan lisätietoja. Tutkinnon suorittajan ammattialoja voivat olla esimerkiksi taidekehystys, nukenvalmistus, köydenpunonta tai taidelasin valmistus.

Koulutuksen toteutus

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos IKATA vastasi tutkinnon perusteiden valmistelutyöstä. Nyt IKATA on aloittamassa ensimmäisen käsityöntekijän ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen.

Lähiopetuspäiviä on kaikkiaan 20, joten tutkinnon voi suorittaa työn ohella. Lähiopetuksen teemoja ovat mm. suunnittelu, valmistus, tuotteistus, markkinointi ja myynti, asiakaslähtöisyys, verkostoituminen, tiedonhankinta, työssä huomioitavat säädökset, yrityksen kannattavuus ja hinnoittelu. Etätehtävät liittyvät lähiopetuksen aiheisiin. Niiden avulla opiskelija voi kehittää omaa osaamistaan ja yritystään tai työtään.

Koulutuksesta vastaa lehtori, TaM Helen Kivelä yhdessä opettaja, artenomi (amk) Terhi Lepän kanssa. Lähiopetuspäivien toteuttamiseen osallistuu lisäksi IKATAn eri alojen opettajia sekä muita alan asiantuntijoita. Opiskelijalle voidaan varata tarvittaessa muutamia lähipäiviä myös alakohtaiseen opiskeluun IKATAn eri ammattialoilla.

Oppisopimuskoulutus

Tarkoituksena on koota koulutukseen ryhmä oppisopimusopiskelijoita. Oppisopimus voidaan tehdä käsityöalan yrittäjälle tai alalla työssä olevalle. Oppisopimus tehdään alueen oppisopimustoimiston kanssa. Koulutus on tällöin opiskelijalle ilmainen. IKATA antaa neuvoja oppisopimuksen tekemisestä.

Jokaisen opiskelijan ammatillinen osaaminen kartoitetaan ennen opiskelun alkamista, ja opiskelijalle tehdään henkilökohtaisen opiskelusuunnitelma. Hänen ei tarvitse osallistua sellaisiin lähi- ja etäopetuspäiviin, joissa käsitellyt asiat hän osaamiskartoituksen mukaan jo hallitsee.

Tutkinnon suorittaminen

IKATA on hakemassa järjestämissopimusta tutkintotoimikunnalta. Opiskelijat voivat suorittaa (yleensä oppisopimus edellyttää tutkinnon suorittamista) käsityöntekijän ammattitutkinnon tai osia siitä koulutuksen yhteydessä. Myös tutkinnon / tutkinnon osien suorittaminen on tällöin ilmaista. Ryhmään otetaan 10 - 15 opiskelijaa.

Tutkinnon osat on mahdollista suorittaa myös ilman oppisopimusta ja valmistavaa koulutusta, jos osaaminen on riittävää (kts. tutkinnon perusteet). Tällöin opiskelija maksaa tutkinnosta koituvat hyväksyttävät kustannukset itse.

Lisätietoja

o koulutuksen vastuuopettaja Helen Kivelä puh. 050 563 9074
o sähköpostilla em. henkilöltä etunimi.sukunimi@lpkky.fi (ilman ä:n pisteitä)